Siitä on kaksi vuotta, kun pyysin tarjouksia kotisivuista. Oli tarkoituksena lähteä mainostamaan Kaikuantyönohjauspalvelua, jotta saisin tehdä sitä työtä enemmänpuheterapianohessa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. En panostanut ja nähnyt sitä vaivaa, kun kerran nautin työstäni, jossa sain toteuttaa erityisosaamistani, ja sain sillä toimeentulon. Ja kukapa sitä nyt riemusta kiljuen hyppäisi epämukavuusalueelleen ja alkaisi markkinoida. Uskon, että olisin pysynyt tutussa ja turvallisessa tästä eteenpäinkin, jos ei olisi tullut riittävän korkeaa seinää vastaan. Tuossa viime vuoden aikana olen kokenut jonkinlaista suorittamista työssäni, mikä ei ole rehellisesti sanottuna tuonut tyytyväisyyttä, vaikka niin olenkin itselleni uskotellut. Olenhan edelleen kokenut merkityksellisyyttä asiakastyössäni, ja se on yhä kantava voima motivaatiossani työhöni. Olen toteuttanut palvelukuvauksen mukaista puheterapiaa erinomaisesti. Työnohjaajana olen hakenut omaa paikkaani, mikä ei ole vielä vakiintunut. Ja sitten tuli seinä. Ulkopuolelta. Ja sen myötä minun omakin seinä tuli näkyväksi.
Timantti syntyy paineesta. Tai itseasiassa timantti on olemassa koko ajan silloinkin, kun se ei ole noussut pintaan ja tullut näkyväksi. Se on sinussa. Se on minussa. Se on Aito Itse. Se on aluksi tiedostamaton, kunnes paine saa sen nousemaan tietoisuuteen. Minun kohdallani paine oli sekä sisäinen että ulkoinen. Sisäinen epämääräinen tyytymättömyyden tunne kertoi siitä, että toimin jollakin tavalla itselleni epäsuotuisasti. Sitten ulkoiset olosuhteet muodostuivat sellaisiksi, että en voinut enää piilotella ja olla katsomatta sitä, mikä on minulle totta. Minun sydän tunsi, että minun kuuluu tehdä jotain muutakin, vaikka mieleni vastusti. Minun tarkoitus on palvella aivan kaikella osaamisellani.Antaa Kaikuaihmisille - ei ”vain puheterapiaa tai työnohjausta” - vaan kohdata ihmisiä ja vahvistaa heitä kuulemaan itseään ja toisiaan; olemaan Aidosti Itse. Auttaa ihmisiä olemaan autenttisia ja kommunikoimaan vuorovaikutuksessa itselleen rehellisesti ja toisia kunnioittaen. Minä olen kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen asiantuntija. Tämä matka -elämäni matka- on tarkoittanut sitä, että minä tulen kokonaan näkyväksi itselleni. Se on vaatinut pysähtymistä, havainnoimista ja tietoiseksi tulemista omasta itsestä. Se on vaatinut rehellisyyttä ja rakkautta itseä kohtaan, ja sen myötä on vahvistunut läpinäkyvä kommunikointi. Nyt tiedän itse, millaista on olla Aidosti Itse, kun pysyn rehellisenä itselleni kommunikoidessani toisille. Tässä vaiheessa matkaani minulta vaaditaan näkyväksi tulemista Aitona Itsenä ja tarjoamaan osaamistani ihmisille omalla palvelullani. Hyppäsin jokeen, enkä tiedä minne kaikkialle virta minua kuljettaa. Sydämeni riemuitsee, että uskallan olla itselleni täysin rehellinen ja antautua sille, mikä minua kutsuu. Mieleni haluaisi pelotella vahvistamalla epävarmuuden ajatuksia. Kumpaa minä kuuntelen? Aito viisaus (Authentic Intelligence) ei ole sitä, mitä tapahtuu päässä, vaan sitä mitä tapahtuu pään ja sydämen välillä. "Mulla ei ole riittävästi rohkeutta", sanoo mieleni. Minäpä otan mieleni tietoisesti käyttööni ja totean, että "Ei tarvitse ollakaan voidakseni uskaltaa."
Tunnetko sinä sisäistä tai ulkoista painetta?
Uskallatko sinä kuunnella, mikä sinua liikuttaa elämässäsi?
Haluatko sinä saada kaikua omalle autenttiselle itsellesi?
Tervetuloa kanssani matkalle. Matkalle Itseen. Pysähtymään itsesi kanssa. Kohtaamaan itsesi. Ja ennen kaikkea olemaan itsesi äärellä.