Olemisen ja tekemisen tasapaino

Tuoko enemmän tekemistä enemmän arvoa?

Enemmän tekemistä on enemmän arvoa. Vai onko?

Minä olen viime vuodet hakenut itseeni tekemisen ja olemisen tasapainoa. Lähdin tarkastelemaan näitä erillisinä toisistaan ja keskityin siihen, että lopetan tekemistä, jotta voin ”vain olla”. Suorittaja minussa kun niin luontaisesti pysyisi tekemisen tilassa. Suorittaja on kuin sisäinen paine, joka moottorin tavoin veisi aloittamani asiat loppuun ja jatkaisi seuraavaan asiaan. Tällainen tekeminen väsyttää. Se ei lisää voimavaroja eikä tuota kestävämpää tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Niinpä tein tietoisen päätöksen luopua suorittamisesta vapaa-ajallani ja tiputin itseni pois tekemisen tilasta. Tällä tavalla pakotin itseäni ”vain olemaan”, jotta en suorittaisi asioita vapaa-ajallani. Olipa ahdistavaa. Sinäkin saatat tunnistaa, että uuden asian oppiminen on usein ensin ääripäästä toiseen menemistä ennen kuin ns. kultainen keskitie alkaa löytyä.

Toimin tietenkin sen hetkisestä ymmärryksestäni. Ajattelin tekemisen olevan kuin asteikko, jossa olen eri hetkissä enemmän tekemisessä ja vähemmän tekemisessä. Olemisen ajattelin olevan asteikon ulkopuolella, koska en ymmärtänyt ja kokenut olemisen ja tekemisen yhteyttä.

En saanut pakotettua itseäni nauttimaan olemisesta kieltämällä itseäni tekemästä. Tekemisen tauottaminen olemiseen pysähtymällä toi kuitenkin minut tietoiseksi siitä, mitä tapahtuu. Se auttoi minua huomaamaan, että pysäyttämällä tekemistä voin itseasiassa jatkaa tekemistä olemisen tilassa. Tapahtuikin niin, että aloin nauttia sekä tekemisessä olemisesta että olemisesta tekemisen ulkopuolella eli ”vain olemisesta”.

Tällä hetkellä ymmärrän tekemisen ja olemisen tasapainon olevan sitä, että säilytän tekemisessä olemisen. Toisin sanoen olen tietoisena tekemisessä läsnä. Se on erilaista kuin ns. suorittaminen, jossa toimimme enemmän automaattisesti tekemällä. Suorittaminen on tekemisen tilassa olemista ilman tietoisuutta. Se on oikeastaan tekemistä ilman olemista.

Olemisen ja tekemisen tasapaino on sitä, että tekeminen on olemista tekemisessä. Näin ollen voi ajatella, että oleminenkin on tekemistä. Tarkastellaanpa tätä vielä käsiteparin aktiivisuus ja aktivaatio kautta. Aktiivisuus on helppo käsittää toimintana eli aktiivisena tekemisenä. Aktivaation voidaan ajatella olevan tietoista läsnäoloa, pysähtymisen kautta olemista eli tietoisena olemista ilman toimintaa. Ulkopuolelta havainnoidessa ei välttämättä voida todeta, onko ihmisen aktiivinen toiminta ns. suorittamista vai tekemässä olemista eikä sitä, sisältääkö ihmisen oleminen aktivaatiota. Aktivaatiolla en tarkoita tässä yhteydessä ainoastaan tekemiseen valmistavaa ajattelua, vaan laajemmin olemisen kokemista ja havainnoimista. Aktivaatio voi olla lepoa, tunteiden kohtaamista, omien tarpeiden tunnistamista, kiinnostunutta ja uteliasta havainnoimista. Ennen kaikkea aktivaatio on läsnäoloa itselle. Se palauttaa meidät yhteyteen itsemme kanssa.

Aktivaatio on sitä, että olen yhteydessä siihen mitä itsessä ja ympärilläni tapahtuu. Aktiivisuus on sitä, että teen asioita. Tekeminen, joka lähtee olemisesta sekä tekeminen, joka sisältää olemisen, lisää voimavaroja enemmän kuin kuluttaa niitä. Tällainen olemisen ja tekemisen tasapaino ja tietoisena tekeminen lisää tyytyväisyyttä. Yhteys itseen ja omaan tekemiseen on kestävän hyvinvoinnin perusta. Se on ympyrä, joka pyörii. Olemisen tilassa minä olen, kuulen, näen, koen, ymmärrän ja alan toimimaan. Tekemisen tilassa minä toimin, ymmärrän, koen, näen, kuulen ja olen. Ollaan itsemme kanssa tekemisessäkin.

Mitäpä jos enemmän olemista tekemisessä ja tekemisen ulkopuolella tuokin enemmän arvoa? Pysähdytäänpä kokemaan.